torstai 17. helmikuuta 2011

Osteopaatilla

Aamulla uskaltauduin ulos pakkaseen ja kävin Lapsen Tähden osteopatiakeskuksessa. Aluksi osteopaatti haastatteli hiukan taustoja ja oireita, jonka jälkeen tutki selkää ja lantiota. Minulla on lantio epäsymmetrinen, eli lantion puoliskot ovat toisiinsa nähden kiertyneessä asennossa. Toinen puoli on kiertynyt eteenpäin suhteessa toiseen puoliskoon. Sen takia toinen jalka on tällä hetkellä toista pitempi. Tämän kierron takia mulla on ongelmia SI-nivelten kanssa ja alaselkä, häntäluu, lonkat ja nivuset kipeänä. Lonkankoukistajatkin on todella jumissa. Lantiorengas on normaalisti pyöreän muotoinen, mutta mulla se on tällä hetkellä soikio. Synnytyksessä vauvan pitää normaalisti hiukan pyörähtää lantiokupissa oikeaan asentoon, mutta mun kohdalla sen pitäisi heittää melkein voltti siellä, mikä aiheuttaisi sitten pitkän ja kivuliaan ponnistusvaiheen. Lisäksi mulla on taas koko selkä ja hartiat ihan totaalisen jumissa, mistä seuraa tämä ainainen päänsärky. Se estää kunnollisen verenkierron päähän ja rintakehään, mikä saattaisi synnytyksen jälkeen aiheuttaa maidonnousussa ongelmia.

Osteopaatti paineli ja venytteli lantiota ja hartioita kevyesti ja pitkään. Hoito oli hellää ja hyvin kokonaisvaltaista. Naprapaatilla, jossa kävin raskauden puolivaiheessa, selkää niksauteliin, mikä auttoi joksikin aikaa, muttei poistanut ongelmia kokonaan. Osteopaatti otti kokonaan raskauden huomioon ja siitä seuranneet muutokset, ja pyrki erilaisilla hieronta- ja venytystekniikoilla normalisoimaan kudosten aineenvaihdunnan ja tasapainottamaan kehon osien liikkuvuudet, niin että keho on mukana paranemisprosessissa ja tulokset jäävät pysyviksi. Kehoa ikäänkuin hiljalleen manipuloidaan oikeaan asentoon, eikä kerralla niksauteta. Keho saattaa nyt hoidon jälkeen oirehtia ja mennä kipeäksi päiväksi tai pariksi, kun lihasten, kudosten ja nivelten jumitukset aukeavat, mutta sitten niiden pitäisi alkaa normalisoitua ja parantua.

Hoito teki kyllä todella hyvää ja oli kaikinpuolin ihana kokemus. Osteopaattikkin oli todella todella todella mukava. Hän oli antanut minulle tälle päivälle ajan kello 8.30, vaikka normaalisti avaa vasta yhdeksältä. Sitten hän mahdutti minulle uuden ajan kahden viikon päähän kello 16.00, vaikka normaalisti lopettelee silloin työpäiväänsä. Kolmas aika on vielä 17.3, jolloin varmistetaan ettei lantiossa ole enää minkäänlaisia jumituksia tai muuta haittaamassa synnytystä. Osteopaatti sanoi myös, että ei kannata odottaa että lapsi syntyisi laskettuna aikana. Oikeasti normaalisti raskaus kestää noin 7-13 päivää pitempään, tämä nykyinen laskutapa on jäänyt 40-luvulta. Siksi raskaudet yleensä menee "yliaikaisiksi". Äidit odottavat laskettua aikaa kuin kuuta nousevaa ja stressaantuvat kun synnytys ei käynnistykkään heti niinä päivinä. Lääkäritkin alkavat käynnistelemään synnytyksiä sinänsä turhan hätiköidysti.

Jäi kyllä todella hyvä mieli käynnistä, ja ihanaa, että ehdinkin saada jopa 2 aikaa vielä, vaikka näin myöhäisessä vaiheessa siellä kävin. Suosittelen kaikille raskaana oleville ja erityisesti tuota Lapsen Tähden keskusta, mahtava osteopaatti!!

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Lepopäivä?

Huoh yllätys yllätys väsyttää! Eilinen pakkausintoilu kostautui ja selkä kiukutteli koko päivän ja YÖN. Sinne meni yöunet. Ja tänään piti vielä herätä aikaisin kun joku poika kävi katsomassa tätä asuntoa. Tänään mun piti muistaa tehdä jotakin ja soittaa jonnekkin, mutta mun aivot tuuttaa tyhjää. Muuttoilmoituksen tein eilen valmiiksi, pitäisi varmaan sähköyhtiöön soittaa joku päivä? Ehkä sen ehtii huomenna.
Jos avaan suuni sanoakseni jotain unohdan kaiken saman tien. Saisiko sitä sittenkin tänään vain levätä ja jättää tehtävät asiat huomiselle? Huomenna menen heti aamusta osteopaatillekkin, niin selkä ei ainakaan sitten kiukuttele:)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Brunssilla syrran kanssa

Mentiin tänään sunnuntaibrunssille Café Taloon siskon kanssa. Niin hyvää ruokaa, varsinkin mozzarellapastasalaatti, ceasarsalaatti, sienet, croisantit, hedelmät, jälkkärit ja no siis kaikki oli ihan super hyviä. Ja siskon tarjoama alkoholiton olut. Nam nam. Olen kyllä tehnyt miehen kateelliseksi kun olen siitä koko loppu päivän höpissyt. Syötiin monen päivän edestä ja höpistiin ja jutskailtiin. Oli kyllä niin piristävä päivä että. Nyt taas todellakin jaksaa vaikka kuinka väsyttäisi:)sisko on sellanen piristysruiske.

Äitiysloma alkoi ja viikko 36 alkoi eilen. Vieläkin jaksaa jumpata ja osittain myös punteilla, kuhan ei rasita selkää, sekä saunoa niin ettei mieskään kestä löylyjä.

Torstaina menen osteopaatille ja perjantaina tutustumaan naistenklinikalle.

torstai 10. helmikuuta 2011

Väsyttää..

Päivieni piristeeksi on saapunut järkyttävä aamusta iltaan kestävä väsymys. Koko päivän on samanlainen olo kuin ei olisi nukkunut yhtään moneen yöhön. Seurana on aamusta iltaan kestävä päänsärky. Koko ajan vähän samankaltainen olo kuin olisi tulossa kipeäksi ja kuume olisi nousemassa, mutta näin ei kuitenkaan käy. Inhottavaa kun vaikea saada mitään sitten aikaiseksi kun on vaan niin huono olo. Pitäisi pakata ja siivota ja sitä ja tätä mutta äh, väsyttää. Lisärautaa nappailin viikon, mutta ei vaikutusta, joten ei tämä siitäkään johdu, että hemoglobiini olisi laskenut. Lisäksi vielä mun silmät on koko ajan turvonnu!

Huoh, ei auta kuin kestää. Tosin jos jollain on vinkkejä väsymyksen poistamiseen, otan niitä mielelläni vastaan:D

Maha-asukki on samanlainen jääräpää kuin äitinsä. Muuten kyllä pyörii jatkuvasti mahassa ja vaihtaa selän paikkaa puolelta toiselle, pyörittelee päätään ja heiluttelee peppuaan, mutta sitten kun oikein toivoisin sen juuri nyt liikkuvan, jotta voisin ottaa videokuvaa mahan heilumisesta, tai joku haluaa just sillä hetkellä nähdä liikkeitä, niin vauva jämähtää paikalleen:D Mies tosin saa sen "kiusaamalla" aina liikkumaan ja leikkimään kun haluaa. Pitää käskea se ottamaan videokuvaa.

Lauantaina mulla alkaa virallisesti äitiysloma enkä ole enää saikulla:D Jee. Ja enää reilu kaksi viikkoa niin päästään muuttamaan:) (eli nyt kannattaisi suunnata siivoamaan ja pakkaamaan...)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Vauvan jalat

Rakenneultramme raskauden puolivälissä ei ollutkaan sellainen kokemus kuin olimme odottaneet. Alkuraskauden ultrassa kaikki oli ollut täydellisen hyvin, joten enmme osanneet epäillä, ettei niin olisi tälläkin kertaa. Menimme lähinnä vain katselemaan vauvaa ja utelemaan josko sukupuoli näkyisi. Ultraava kätilö oli tyly ja töykeä, ja tunnelma oli inhottava heti alusta lähtien. Loppuvaiheessa kätilö yhtäkkiä sanoi, ettei saa vauvaa vaihtamaan asentoa sellaiseksi, että jalat saisi kuvattua, ja lähtisi hakemaan toista kätilöä yrittämään. Jäimme huoneeseen hölmistyneinä, muttemme osanneet epäillä mitään. Hetken kuluttua sama kätilö palasi yksin, ja sanoi, että voin nousta sängyltä. Hän olikin jutellut lääkärin kanssa ja näyttänyt ottamiaan ultrakuvia, ja lääkäri oli vain todennut että selvä tapaus, nilkat virheasennossa, lähetä jatkotutkimuksiin. Järkytyimme ja pelästyimme emmekä ymmärtäneet mistä on kyse. Kätilö edelleen aika tylysti selitti vain, että jalat ovat kampura-asennossa ja hän varaa meille ajan jatkotutkimuksiin missä katsotaan löytyykö muita poikkeavuuksia. Nyt oli nilkkojen lisäksi sydämestä löytynyt golfpallo(kalkkeuma), joka ei yleensä tarkoita mitään.

Viiden päivän kuluttua jatkotutkimuksissa oli sama inhottava tunnelma. Kätilö ja perinnöllisyyteen erikoistunut lääkäri harjoittelijansa kanssa ultrasivat ja juttelivat muina miehinä keskenään löydöksistä, ihan kuin minä siinä puolenmetrin päässä en kuulisi mitään. Minulle he sanoivat vain, että jutellaan me tarkemmin kun lopettavat ultraamisen. Ja samat löydäkset sieltä edelleen löytyivät, mutta ei onneksi muita. Mitat olivat hyvät ja vastasivat viikkoja ja kaikki muutkin rakenteet näyttivät hyviltä. Selkäranka erityisesti sai kehuja. Riski kromosomihäiriöihin näiden löydösten pohjalta olisi 2 prosenttia, ja olisimme päässeet lapsivesipunktioon, mutta emme kokeneet sitä tarpeelliseksi. Ultran jälkeen juttelimme lääkärin kanssa kampuroista. Virhe olisi kummassakin jalassa, ja enemmän saisi tietää vasta syntymän jälkeen. Kampurassa siis jalan luut ovat muodostuneet väärin, erityisesti kantaluu, ja jalkaterä on kääntynyt sisäänpäin.

Hoito tulee alkamaan viikon sisällä syntymästä. Heti seuraavana keskiviikkona jalat tullaan kipsaamaan nivusiin asti. Kipsit vaihdetaan viisi kertaa viikon välein, ja pikkuhiljaa saadaan jalan asento korjaantumaan. Viidennen viikon jälkeen todennäköisesti ainakin toisen jalan akillesjänne napsaistaan poikki, jos se on liian tiukka, ja jalat kipsataan vielä muutamaksi viikoksi. Siitä seuraa sitten tankokenkähoito

Tankokenkiä pidettän 23tuntia vuorokaudessa ylläpitämässä jalkojen oikeaa asentoa siihen saakka, kunnes lapsi oppii seisomaan. Sen jälkeen ainakin muutaman vuoden ikäiseksi aina lapsen nukkuessa.

Vielä ihan muutamia vuosia sitten yleisin hoito kampuroihin oli leikkaus, mutta onneksi lääketiede kehittyy hurjaa vauhtia:) hoito siis sinällään tulee olemaan helppo, eikä sen kummemmasta vammasta ole kyse. Pieniä käytännön miettimisiä hoito ainoastaan vaatii; kipsien aikana peppua ei voi pestä, en tiedä miten ne neuvolassa vauvan painon kattoo kipsien kanssa:D, vaatteiden alaosia ja sukkia täytyy miettiä, vaunujemme vaunukoppa on mahdollisimman tilava, turvakaukalosta en tiedä kuinka tulee käymään, miten vauva tulee siihen mahtumaan ja miten pitkään? jalkojen ihon kanssa saattaa tulla ongelmia, kipsit ja varsinkin tankokengät hiertää helposti, vauvalla saattaa olla paljon ilmavaivoja (ja siitä johtuvaa itkuisuutta) kun ei pysty jalkojaan liikuttelemaan ja pumppaamaan, mutta siihen kuulemma osteopaattikäynti on avuksi. Harmittaa että kantoliian käyttö ei varmaan tule onnistumaan, kun jalkoja ei saa oikeaan asentoon, ja vauvajoogat, jumpat, uinnit yms. saan unohtaa. Mutta eiköhän muuten kaikki tule menemään hyvin. Eka vuosi on hankalin mutta se siinä. Rakenneultra pelästytti meidät pahasti, mutta onneksi ei tämän vakavammasta ollut kyse:)

Viime yönä näin unta, että vauva syntyi. Ja se oli niin suloinen ja ihana<3 Aamulla harmitti herätä ja muistaa, että vielä täytyy kuusi viikkoa odottaa. Tänään ollut kamalia liitoskipuja, mutta onneksi ei ole tarvinnut tehdä mitään. Mies pakkaa ja minä ohjeistan jos tarvii:P

lauantai 5. helmikuuta 2011

Ihana kamala raskausaika.. No ei se kyllä kamalaa ole:)

Tänään 34 raskausviikkoa täynnä, eli viikko 35 alkakoon. Hui, 6 viikkoa jäljellä!? Mihin tää aika katoaa..Vielä hirveästi asioita tekemättä, kaikki vauvan vaatteetkin pitäisi pestä ennen kuin pakkaan ne. Ja synnärille pitäisi laukku pakata ennen kuin pakataan kaikki tavarat muuttolaatikoihin. Ostamatta on ainakin turvakaukalo, pinnasängyn patja (pinnasängyn suojat mutta ne ehtii myöhemminkin), rintapumppu, imetyspaitoja tai jotain perus toppeja, lansinoh-voide, kuumemittari, sitteri, vauvalle sukkia, imetystyyny olisi kiva muttei niin pakollinen, synnärille tohvelit ja jotkut kotiintulohousut, farkkuja en varmaan halua jalkaan silloin laittaa, ja mitä vielä? Kun saisi ton miehen lähtemään kauppoihin kun mun yksin köpöttely tän selän ja lonkkien kanssa on hiukan vaikeaa. Noh ehkä ensi viikolla, tänään olisi tarkoitus hamstrata pahvilaatikoita ja käydä kaikki kaapit läpi, mitä menee roskiin/pois ja mitä pakataan.

Yö oli aika hankala taas vaihteeksi; liitoskivut pahenevat ja aina kun käänsi kylkeä ei vain selkä ollut kipeä, vaan tuntui että koko toinen jalka repeäisi nivusesta. Vauva oli koko eilispäivän todella kummallisessa asennossa. Pää alaspäin se on, hikka tuntuu aina alhaalla ja se hikottelee usein! Mutta eilen kaikki muutkin liikkeet tuntui vaan alhaalla, ja tuntui kiepästi! Ihan kuin se olisi venytellyt mun koko alavatsaa ja yrittänyt saada ittensä ulos! Noh josko se tänään taas olisi mielummin jalat ylöspäin ja potkisi niitä kylkiluita.

Olen kuitenkin todella onnekas ollut tämän raskauden suhteen, muita oireita ja vaivoja kuin tuo selkä ei pahemmin ole ollut. Ei pahoinvointia, alussa vain pientä kuvotusta. Peräti kaksi tai kolme kertaa on närästänyt, verenpaine ja hemppa sun muut arvot on aina hyvät, ei suurempaa turvotusta, ei suonikohjuja, ei raskausdiabetesta, ei supistuksia, eikä oikein muutakaan. Ja kaiken lisäksi olen melkein koko ajan saanut olla saikulla kotona, eli voin elää täysin vauvan ja mun kehon ehdoilla, ja tehdä aina juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Jos selkä vaivaa, pysyn kotona kylkiasennossa. Jos väsyttää, nukun päikkärit. Jos verensokerit laskee, pystyn saman tien syömään (jos olisin töissä en pystyisi koko työpäivän aikana syömään). Mahakin kasvaa täsmälleen keskikäyrillä, eli ei ole kovin suuri. Ainoastaan kyykkiessä on vähän tiellä. Toisaalta sellainen jätti maha olisi kiva:D mutta iho ei ainakaan veny ihan liikaa, ei ole VIELÄ tullut yhtäkään arpea. Toisaalta sitä ei malttaisi odottaa, että vauva syntyy, mutta toisaalta tää paksuna oleminen on sen verran kivaa, ettei tässä mikään kiire ole:) Nautin joka päivästä.

Nyt kun aloin oikein romaania kirjoittamaan niin puran mieltäni vielä sen verran, että uusi vaiva mikä tähän loppuodotukseen on tullut, on kamala huoli vauvan terveydestä. Mitä jos sillä ei olekkaan kaikki hyvin? Kovasti yritän olla ajattelematta sellaista ja olla murehtimatta, mutta en siinä kovin hyvin onnistu:D

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Rv 33+4

Harjottelu tulevia unettomia öitä varten on alkanut:D Öisin heräilen jatkuvasti ja uudelleen nukahtaminen on vaikeaa. Onneksi ei aamulla tarvitse lähteä töihin, ja useimmiten aamulla voi nukkua pitkään tai päivällä ottaa pienet päikkärit. Tänään kuitenkin piti nousta muutaman tunnin unien jälkeen ja lähteä neuvolaan. Terkkari oli flunssassa, joten ajattelin olla nopea "potilas" enkä jäänyt kummemmin höpöttelemään, jos toinen ehtisi vaikka hetken hengähtää ennen seuraavaa isomahaista. Kaikki oli edelleen todella hyvin.
Paino:+100g
Mitään turvotuksia ei ole
RR:125/82
U-Prot:-
U-Gluk:-
Hemppaa ei edes mitattu kun ollut koko ajan sama ja hyvä
Sf:30
Tarjonta edelleen onneksi Rt, mutta sen jo tiesinkin
Syke:+140 mitä nyt taas sai mitattua kun ei se poika pysy aloillaan. Terkkari sanoi muutamaan kertaan OHO, kun mahaan nousi kumpareita kun toinen käänsi pyllyn toiselle puolelle ja potki kylkiluita.
Ja liikkeet siis:++
Neuvolan jälkeen kävin isäni kanssa kahvilla jonka jälkeen suuntasimme katsomaan tulevaa asuntoa. On se vaan niin hieno ja tilava:) Ei enää montaa viikkoa niin pääsee muuttamaan. Käytiin Chicosissa syömässä ja juttelemassa ja vielä heidän luona moikkaamassa äitiäni ja veljeäni. On se vaan niin jännä miten onnekas ihminen voi olla ja omistaa niin ihanan perheen. Todella kiva päivä, enemmän näitä. Kotona odotti vielä lisää kivaa kun mies oli pitkästä aikaa valmistanut ruokaa, oikein herkkuillallisen: lohta, ruohosipuliperunamuusia, punaviinikastiketta ja marinoituja retiisejä kynttilän sekä alkoholittoman kuoharin kera! Kyllä tätä tyttöä on tänään hemmoteltu oikein urakalla:)
Pitäisi vielä lopettaa turhista asioista murehtiminen, kaikki ei aina mene niin kuin toivoisi ja voi voi, sitä se elämä on:) Väsymys varmaan saa aikaan jatkuvan asioiden päässä pyörittelyn.
Huomenna tiedossa fysiikan ja kemian luku-urakka päivä sekä kotona jumppaamista. Voisi sitä keksiä jotain spesiaalia ruokaa tuolle miehelle kun niin ihanasti yllätti tänään. Mitäs uutta sitä keksisi?

Nyt alkaa maha heilahdella siihen tahtiin, että joku haluaa tän mamman huomion, joten peppu ylös ja pois koneelta!

tiistai 1. helmikuuta 2011

Miksi lääkkeetön synnytys?

Miksi haluaisin yrittää lääkkeetöntä ja fysiologista synnytystä?

Naisen kehollahan on luontainen kyky synnyttää. Voimakas hormonitoiminta ohjaa synnytystä ja naisen keho kertoo koko synnytyken ajan, mitä synnyttäjän pitää tehdä. Kehoaan täytyy vain osata kuunnella. Eläimillä kuten myös ihmisillä synnytys vaikeutuu helposti pienestäkin häiriöstä, kuten stressistä. Eläin hakeutuu synnyttämään pimeään ja rauhalliseen paikkaan, ja jos synnytystä häiritään, esimerkiksi petoeläimen paikalle saapuminen, synnyttävän keho erittää niin paljon adrenaliinia, että synnytys keskeytyy, ja jatkuu vasta kun synnyttävä eläin on turvassa, rauhallisessa paikassa. Samoin ihmisen synnytys hidastuu ja keskeytyy helposti, jos nainen on esimerkiksi stressaantunut. Siitä yleensä seuraa lääkkeelliset toimenpiteet, (koska sairaaloissa ei odoteta synnytyksen jatkumista)kuten oksitosiini-tipan laitto vauhdittamaan synnytystä. Siksi synnytyssalissa tulisi olla mahdollisimman rauhallista ja äidillä turvallinen olo. Oksitosiinitippa saa aikaan normaaleja supistuksia voimakkaampia ja pidempiä supistuksia, ja sen takia oksitosiinilla vauhditettu synnytys on yleensä äidille raju kokemus ja johtaakin usein kipulääkityksen tarpeeseen. Se vaikuttaa myös vauvan tilaan, sillä vauva saa istukan kautta happea aina supistusten välissä. Normaalia voimakkaammat ja pidemmät supistukset saattavat aiheuttaa vauvalle hapenpuutetta, mikä näkyy häiriöinä vauvan sydänäänissä. Oksitosiini-tippa myös lopettaa melkein kokonaan äidin oman oksitosiinin tuotannon. Näin siis synnytyksessä melkein aina lääketieteellinen toimenpide johtaa yhä useampaan toimenpiteeseen, kuten oksitosiinitippa yleensä johtaa lääkkeellisiin kivunlievityksiin, kalvojen puhkaisuun ynnä muuhun.

Lääkkeellisistä kivunlievityksistä yleisin on epiduraali, ja moni varmaan ajattelee sen olevan normaali osa synnytystä. Kun epiduraalin myötä kiputuntemus on poissa, keho ei enää saa signaalia siitä, että sen pitäisi tuottaa oksitosiinia ja pitää synnytys käynnissä, jolloin supistukset heikentyvät. Tässä vaiheessa viimeistään yleensä lisätään myös oksitosiinitippa, jotta supistukset jatkuisivat voimakkaina. Koska Epiduraali vie tunnon tehokkaasti, synnyttäjä ei enää tunne supistuksia samalla tavalla ja niitä täytyy seurata KTG-anturin avulla. Epiduraali on voimakas lääke ja silloin onkin turvallista, että vauvan sydänääniä tarkkaillaan jatkuvalla KTG-käyrällä. Äidin vatsan päälle kiinnitetään kaksi joustavaa vyötä, joissa on kiinni sydänääniä rekisteröivä mittari. Koska epiduraali vaikuttaa myös vauvan tilaan on tässä vaiheessa tärkeää seurata vauvan vointia tarkemmin ja sen vuoksi vauvan päähän laitetaan pieni anturi, joka rekisteröi tarkasti vauvan sydänäänet.
Virtsarakon katetrointi saattaa myös olla tarpeen, sillä puudutuksesta johtuen synnyttäjä ei välttämättä tunne virtsaamisen tarvetta. Koska piuhoja ja mittareita tarvitaan paljon, on synnyttäjän vaikeampi päästä liikkumaan vapaasti. Epiduraali on myös saattanut viedä tunnon jaloista, jolloin käveleminen on vaikeaa tai täysin mahdotonta. Usein synnyttäjä jääkin puudutuksen saatuaan sängylle makaamaan ja pystyy usein jopa nukkumaan. Tästä saattaa kuitenkin olla seurauksena se, että vauva ei laskeudu tai käänny oikeaan asentoon ja synnytys saattaa päätyä imukuppi ulosauttoon. Puudutus saattaa myös aiheuttaa sen, ettei synnyttäjä tunne enää kunnolla ponnistussupistuksia ja hän tarvitsee kätilöiden ohjausta ponnistukseen. Tämä saattaa myös pitkittää synnytystä. Epiduraalista huolimatta synnyttäjän olisi kuitenkin hyvä yrittää liikkua pystyasennoissa, sillä ne auttavat vauvaa laskeutumaan ja kääntymään oikeaan asentoon. Epiduraali muuttaa fyysisen synnytysprosessin luonnetta ja äidin ja vauvan turvallisuuden varmistamiseksi tarvitaankin lisätoimepiteitä, joihin liittyy useita riskejä. Tutkimukset osoittavat kiistatta, että epiduraali lisää imukuppisynnytyksen tarvetta ja pitkittää synnytystä, erityisesti ensisynnyttäjillä.

Avautumisvaiheessa synnyttäjän tulisi siis liikkua mahdollisimman paljon, olla pystyssä ja etsiä itselleen sopivia asentoja mitkä lievittävät kipua. Silloin vauva laskeutuu oikeaan asentoon ja synnytys edistyy. Siksi haluan välttää sairaalassa sänkyyn "kahlitsimisen", mikä on yleensä edessä jos ottaa esimerkiksi epiduraalin. Epiduraali rajaa myös synnytysasentoja. Luonnollisin synnytysasento on pystyasento, ja myös esimerkiksi kyykkyasento ja synnytysjakkara ovat hyviä vaihtoehtoja. Silloin keho on optimaalisessa asennossa vauvan syntymiseen. Perinteinen sukka-asento, eli sängyllä puolimakuulla ponnistaminen on siksi kehnoin, koska vauva tulee siinä väärässä kulmassa suhteessa äidin kehoon ulos. Se lisää esimerkiksi repeämien ja häntäluunmurtumisen riskiä, ja siinä asennossa äidin on kaikista vaikein löytää ponnistamisen suuntaa, milloin ponnistusvaihe pitkittyy. Kätilöille sukka-asento on paras vaihtoehto, koska he voivat työskennellä pystyasennossa.

Synnytyksestä ja sen kulusta kannattaa ottaa paljon selvää, jolloin tietää mitä kehossa tulee tapahtumaan, ja osaa toimia sen mukaan. Synnyttäminen ei ole sairaus, ja synnyttäjän tulisi luottaa omaan kehoonsa, sillä se oikeasti tietää, mitä tehdä. Olemassa on paljon lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä.

Tietenkään koskaan ei voi tietää, mitä synnytyksessä tulee tapahtumaan, ja kuinka itse tulee kipuun reagoimaan. Monissa tilanteissa lääketieteelliset lääkitykset ynnä muut menetelmät ovat tottakai ehdottomia ja takaavat äidin ja vauvan terveyden että turvallisuuden. Itse haluan vain mennä synnytykseen sillä asenteella, että mahdollisuuksien mukaan synnytän mahdollisimman luonnonmukaisesti, ja yritän kuunnella kehoani ja kokeilla lääkkeettömiä kivunlievityksia ennen kuin otan vaikka epiduraalin. Normaalissa synnytyksessä se on kuitenkin täysin mahdollista, ja yleensä synnytys on silloin "helpompi" ja positiivisempi kokemus. Äidille että vauvalle. Aiheesta voisin kirjoittaa ikuisesti, mutta tässä nyt muutamia esimerkkejä:)